Skitsofrenia, psykoosi, sanapilvi

Omituinen sanayhdistelmä ja miten tuo Lean liittyy kuvioon? Kyseessä on mietteet ja asiat, jotka nousivat esiin aamukahvilla uutisia lukiessani. Edestään asia kerrallaan:

Psykoosi

MTV kirjoittaa mielenterveyspalveluiden saatavuudesta. Kimmokkeena jutulle on ollut HS:ssä julkaistu mielipidekirjoitus siitä, kuinka vanhemmat olivat yrittäneet saada lastansa hoitoon tuloksetta. Heille olisi jopa sanottu että psykiatriseen hoitoon ei pääse ennen kuin jotain tapahtuu. Kyseinen lapsi oli päässyt hoitoon vasta kun hän oli ryöstänyt ja hajottanut autoja. Omien sanojensa mukaan poika olisi ollut jopa valmis tappamaan jos joku olisi silloin sattunut kävelemään vastaan. Kuulostaako tutulta tässä viimeaikaisten uutisten äärellä?

MTV:n jutun mukaan mielenterveyspalveluissa on isoja saatavuusongelmia. Akuutteihin tilanteisiin ei pystytä puuttumaan ja jonot hoitoon ovat jopa puolta vuotta. Jonottaessa kunto vain rapistuu ja voi jopa tapahtua edellä mainittuja ylilyöntejä. Tällöin ihmiset tarvitsevat entistä rankempaa ja pitempää hoitoa. Järjestelmä ruokkii itseään siten, että ensinnäkin pidemmät hoitojaksot täyttävät kalenterit, eikä ole aikaa akuuteille, helpommin hoidettaville tapauksille. Toisekseen hoitohenkilökunta on koulutettu pidempien hoitojaksojen mukaan, eikä heillä välttämättä ole edes osaamista puuttua ja hoitaa ihmisiä ennen kuin he ovat ”riittävän” huonossa kunnossa.

En ota kantaa kyseiseen tarinaan, mutta idea sen taustalla on valitettavasti totta. Eikä tämä rajoitu pelkästään mielenterveyspalveluihin, vaan se koskee koko SOTE-alaa, varsinkin julkisella puolella. Olen todistanut asiaa ihan itse vierestä. Parhaimmillaan ihmisiä käännytetään ensiavusta pois ilman hoitoa ja potilas voi olla itsemurhan partaalla joko jo valmiiksi tai johtuen huonosta kohtelusta/hoidosta. Ja hoitoon päässeitäkin seisotetaan kuukausia odottamassa erilaisia tutkimuksia, kuvauksia, leikkauksia yms.

LEAN

Edellisen jutun jälkeen silmiini tarttui Tekniikka & Talous -lehden juttu esimiestyön muuttumisesta tai muutoksen tarpeesta. Lean ei ole mikään työkalu joka voidaan vain ottaa käyttöön ja odottaa sen tuloksia. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, lean on ajattelutapa, tai oikeastaan asenne ja filosofia, ja sen hyödyntäminen vaatii koko organisaation mukana olemista ja ajattelutavan muuttamista.

Oheisen jutun mukaan jotkut yritykset ovat yrittäneet hakata päätä seinään muutamia vuosiakin ennen kuin on huomattu, että ei se LEAN ihan noin vaan onnistu muuttamalla työkaluja tai prosessia. Juttu nostaa esille ajattelutavan muutoksen ja kuinka esimiehen tulisi muuttaa omaa käyttäytymistään ja laittaa alaiset ajattelemaan tarpeitansa.

Skitsofrenia

Tässä vaiheessa alkoi tulla ehkä hieman skitsofreninen olo. Ensin luet jutun siitä kuinka ihmisiä ei saada hoitoon, joka johtaa aina vain pidempiin hoitojaksoihin. Sen jälkeen luet jutun, jossa LEAN-ajattelulla autokorjaamon toimintaa oli saatu tehostettua jopa tuplaksi ja täten palveltua useampaa asiakasta. Törmään aina vaan uudestaan ja uudestaan tähän suomalaisen terveydenhuollon perisyntiin ja ihmettelen miten sinne ei saada LEAN-ajattelua. Ei, sen sijaan julkinen terveydenhuolto yritetään optimoida resurssitehokkaaksi, joka johtaa pitkiin hoitojonoihin. Tämmöisen tyhmän insinöörin pieni pää ei vaan kestä enää tätä järjettömyyttä.

Mikäli et vielä ole lukenut, suosittelen tässä välissä lukemaan Tätä on Lean -kirjan. Ehkäpä joku on OP-Pohjola ryhmässä lukenut sen, kun he ovat alkaneet pystyttämään Pohjolan Omasairaaloita.

Omasairaalan ideana on hyödyntää nopeaa palvelua tapaturmien hoidossa ja siten saada ihmiset nopeasti takaisin töihin. Miten tämä voi olla kannattavaa? Pointti on siinä, että sairaalan kulujen ja sairauspäivärahojen maksajana on sama taho – vakuutusyhtiö. Heillä on siis intressi käyttää vaikkapa hieman resurssitehottomampaa ja siten kalliimpaa hoitomuotoa, jotta potilas ei makaisi kotonaan useita kuukausia vakuutusyhtiön rahoilla, vaan pääsisi nopeasti takaisin työkuntoon.

Miksei tämä yhtälö sitten toimi julkisella puolella? Onko siellä jokin maksajien eturistiriita? Veronmaksajathan tämän kaiken lystin lopulta maksaa, joten luulisi olevan kuntien ja valtion intresseissä hoitaa potilaat nopeasti, jolloin heille ei tarvitsisi maksaa sairauspäivärahoja vaan sen sijaan he pääsisivät takaisin töihin ja maksuliikenne kääntyisi verojen muodossa aivan toiseen suuntaan.

Toivon hartaasti että nyt käynnissä oleva sote-uudistus tuo asiaan jotain tolkkua ja Jalostin on ravistelemassa muutoksen kourissa olevia organisaatioita. Jos ajattelu- ja toimintatapoja joskus aiotaan muuttaa, ne on tehtävä nyt organisaation muutoinkin uudistuessa. Pahoin vain pelkään, että tässä tapauksessa toimintatapojen muutos ei lähde tarpeeksi ylhäältä virkamiehistä.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail
Jesse Uitto

Written by Jesse Uitto

Entrepreneur, Purchasing Professional

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *