Mitä mielenkiintoista logistiikkamessuilla?
Vietin juuri pari mielenkiintoista päivää Logistiikka- ja kuljetusmessuilla (#logexpo) Helsingin Messukeskuksessa.
Vietin juuri pari mielenkiintoista päivää Logistiikka- ja kuljetusmessuilla (#logexpo) Helsingin Messukeskuksessa.
Talouselämä kirjoitti internetsivuillaan tänään 23.5.2015 saksalaisesta Miele -perheyrityksestä, joka menestyy hyvin, vaikka tuottaa kodinkoneita Saksassa sekä tekee tuotteet pääosin itse piirilevyjä myöten.
Nyt kun olemme päättäneet meidän tilauserän ja varmuusvaraston, voimme miettiä milloin uusi tilaus tulee tehdä. Varastoa voidaan täydentää monin tavoin. Esimerkiksi:
Olemme tähän mennessä päättäneet tilauserän koon sekä miettineet valmiiksi varmuusvaraston suuruuden. Varmuusvarasto on yksi tapa tyydyttää muuttuva kysyntä, mutta voisimmeko laskea kysynnän jotenkin kysynnän arvon kautta? Aiemmin esitetty varmuusvaraston laskentakaava pohjautui palvelutason määritelmään, nyt keskitytään laskemaan varastoa tuotteen osto- ja myyntihinnan kautta.
Olemme nyt ratkaisseet meille optimaalisen tilauserän. Milloin tämä tilaus tulisi tehdä? Voimmeko joutua tilanteeseen, että joudumme myymään asiakkaillemme eioota? Tässä postauksessa selvitämme mikä on varmuusvarasto ja miksi semmoinen pitäisi olla.
EOQ-kaavan alkuperä on teollisessa tuotannossa. Sen on alunperin kehittänyt Ford. W. Harris vuonna 1913. Hän huomasi, että vaihdettaessa valmistusta eri tuotteisiin syntyy hukkaa sekä kuluu aikaa asetusten tekemiseen. Suuremmat valmistusmäärät taasen sitovat pääomaa ja varastointitilaa.
Recent Comments